24. maaliskuuta 2013

Se aika keväästä... Ja vähän treenejä!

Johan tässä on vierähtänytkin taas pieni tovi viimeisimmästä päivityksestä. Toisaalta, lopputalvi ja alkukevät on tässä sujunut sen kummemmitta mutkitta;
Sawalla alkoi viime viikonloppuna juoksut, kuten vähän niitä jo odottelinkin alkavaksi... Harmilliseen aikaan alkoivat (milloin ne olisivatkaan kovin odotettu tapahtuma, jollei pentuja ole harkinnut teettävän), juuri kun koulumme toko- ja agilitytreenit alkoivat. Sawa enemmän tai vähemmän tyytyväisenä katselee vierestä, kun yritän perusasentoa ja seuraamista työstää lainakoirien kanssa.
Kotona olemme harjoitelleet TOKOn treenaamista pienissä palasissa. Näin juoksujen aikaan tuntuu keskittyminen olevan toissijainen asia, miehethän ne kiinnostaa tällä hetkellä eniten... ;-) Mutta rauhassa katsotaan, mitä tästä koirakosta syntyy, vai syntyykö mitään?
Hyvät eväät ja lähtökohdan saan koulun "penkiltä", kun opettajalla kuitenkin yksi tokovalio ja kaksi ErikoisVoittaja-luokassa käyneitä koiria. Ihan mairittelevat tittelit, näin niinkuin "perus penkkiurheilijan" näkökulmasta. Sawan kanssa haluaisin kovasti osallistua ainakin Rally-tokoon, miksei ALO-luokkakin olisi ihan tavoiteltava päämäärä. Ja sehän on ihan tosiasia, että Sawasta on VAIKKA MITÄ JA MIHIN, mutta minusta ei välttämättä ;-)

Kuten kuvasta näkyy, karvanlähtö on ihan mairittelevan runsasta...

Verijälkeä kokeiltiin tuossa viikkoja takaperin(?), Sawa työskenteli oikein hyvin! Ja tykkäsi silmiinnähden hommasta, jes...!

Sawasta on tullut PETO! Se käy kiinni leluun kuin leluun, parhain on edelleen tuo patukka.

Tilattiin mittatilaustyönä uusi panta, eiks ookkin hieno..? Lenkeillä ollaan saatu paljon kehuja hienosta pannasta!

Asikkalassa (eli koulussa) asiat sujuu hyvin. Vielä pari viikkoa, sitten siirrytään asumaan lopullisesti Kotkaan. Koulun läheisessä metsässä on kuulemma ilves vetänyt huiviin rusakoita kymmenkunta, me ollaan vältelty metsälenkkejä tästä tiedosta lähtien... ;-)

Sawa on sen verran naku tällä hetkellä, että nähtiin parhaaksi hommata tuollainen lämmittävä "loimi", hyvin on ajanut asiansa!

Kesän näyttelyitä varten tilattiin Piuhaputiikista hieno näyttelyhihna, kyllä nyt kateus valtaa maan... Tai ainakin naapuruston :-)

Eilinen kevätaurinko sopivasti sulatti tienpinnat - kuraa ja loskaa, ah ihanaa kuinka valkoinen koira edustaa tällaisilla keleillä ;-)

Pari viikkoa sitten käväisimme katsomassa Sawan N-pentueen Hukkaa, mies on jo 2-vuotias, mutta kyllä on niin samanlaisia äiti ja poika, kuin olla ja voi... :-)
Aivan ihana tapaus Hukka on ja samanluonteinen kuin Sawa

Allergiaoireet heittävät häränpyllyä, välillä kutina katoaa ja välillä pahenee entisestään. Tällä hetkellä ollaan jätetty nappulat kaupan hyllylle ja kokeillaan BARFia, Sawalle ainakin maistuu oikein hyvin minun itse tekemät kasvissoseet ja yrjölän puuro. Lihoja ei kovin monipuolisesti voi syöttää; sika,nauta, hevonen, kala menee ainakin. Sawalle on kivasti kertynyt kiloja, 2 kg painavampi (31 kg) kuin tammikuussa. Laiha rouvahan tuo Sawa on, tekee ihan hyvää saada ylimääräistä ympärille...

Sawa on ilmoitettu kesäkuussa Kotkaan ja Haminan näyttelyyn toukokuussa. Myös pari mätsäriä on kalenterissa vartomassa, vähän harjoittelua ennen virallisia...

  

3 kommenttia:

Niilo Jalo ja Aapo kirjoitti...

Olipa kaunis panta ja neidille niin sopiva :)

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Mahtavan näkönen valkkari sulla! Ois kyllä niin unelma rotu ja joskus tommosen hommaanki! Kysyisi ihan näin omistajalta että millanen luonne näillä on? koulutettavuus, miellyttämishalunen? Tuleeko kaikkien koirien kanssa toimeen? yms :) Lueskellut oon paljon näistä ja saanut erittäin hyvän kuvan tästä rodusta. :)

Sawa kirjoitti...

Moi! Niilo&Jalo, kiitoksia kehuista! :-)

Anonyymi: Sawa on mahtava luonteeltaan, sekä juuri minulle passeli rotu. Nämä valkoiset paimenet ovat sopivan helppoja kouluttaa, mutta tietynlaista itsenäisyyttä ja aivojenkäyttöä löytyy eikä koulutus aina suju ongelmitta. Omistajalta vaaditaan tietynlaista johdonmukaisuutta, mutta kuten kaikissa roduissa, ei luonteenpiirteitä voi yleistää yhteen ainoaan. Jokainen koira on yksilö ja HYVÄN kasvattajan tehtävänä on löytää juuri Sinulle se sopivin perheenjäsen :-) Valkoinen vaatii rakkautta, sitä ei tulisi käsitellä kovin ottein ja vaatii tietynlaista huumorintajua omistajaltaan. Lähtökohtaisesti valkoinen on helppo kaveri jokaiseen harrastukseen sekä kotikoiraksi (koirasta riippuen). Periaatteessa sinun täytyisi vain löytää hyvä kasvattaja, jolle on tärkeintä koiran terveys ja hyvä luonne.

Mitä Sawaan tulee, rouva tulee hyvin vaihtelevasti toimeen muiden koirien kanssa ;-) Luonnetta löytyy, tosin en ole voinut vaikuttaa Sawan alkuaikoihin, koska Sawa on tullut minulle puoli vuotta sitten (on nyt 5-vuotias). Tietysti koirasosiaalisuuteen on loppujen lopuksi hankala vaikuttaa.
Mutta valkkari on aivan mahtava rotu, näitä minulla varmasti tulee olemaan aina! <3